Katsoin muutama päivä sitten Japanilaiset live action -elokuvat Death Notesta. Ne olivat kamalaa
katsottavaa. Kamera heilui ja yleistoiminta oli sangen hupaisaa. Ainoat pisteet annoin L:n näyttelijälle,
Ken'ichi Matsuyamalle. Jaa miksi? Koska kukaan ei voi olla niin reppana. Ken'ichi sopi mainiosti kyseiseen
rooliin.
L: Change The World -elokuva taas oli mykistyttävän huono, vaikkakin se tarjosi muutamat naurut (Esim.
L ja selän suoristus).

Mutta asiaan. Warner on ostanut oikeudet mangan kolmeen ensimmäiseen osaan, eli tekeillä on
amerikkalainen versio Death Note -elokuvasta. SICK. Vaikka en pitänytkään Japanilaisista versioista,
niin en haluaisi että Amerikka sotkeentuu joka asiaan massamaisella tavallaan.
Sitten näyttelijöihin. Mitään ei ole vielä vahvistettu, mutta olen lukenut villejä huhuja, että Raiton
rooliin haluttaisiin palkata ZAC EFRON. Kyllä. High School Musicalin tähti, jonka katsomisesta saan
samallaisen reaktion jos joku heittelisi siirappipulloa naamaan. Zacille tämä on silti oiva mahdollisuus
näyttää kykynsä ja päästä eroon imelien teinileffojen tuottamasta maineesta. Jos Zacille osa
annetaan, niin toivon todella että hän ottaa homman haltuunsa. Niin, ja jos Yagami Raiton rooliin
halutaan Zac Efron, KENET SITTEN HALUTAAN L:N ROOLIIN? Pyydän ja toivon, että valinta osuu nappiin.
Toivottavasti Death Note in America ei myöskään aiheuta samanlaista hysteriaa kuin Twilight.......

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti